Piilosana SM 2016 alkaa!

Sanaris Oy on Sanaristikkoseura Sanaseppojen virallinen yhteistyökumppani nyt alkavassa SM-kisassa. Tämä on luonnollinen kuvio, sillä olemme seuran johtokunnan pyynnöstä hoitaneet kahden edellisen kisan tehtävät ja osaksi myös tapahtumien vetämisen.

Kun piilosanat ilmestyivät Suomen Kuvalehteen vuonna 1975, asuin vielä vanhempieni kanssa ja kotiini tuli tuo lehti tilattuna. Tämä oli onnenpotku, sillä pääsin heti nauttimaan näistä kiehtovista tehtävistä. Pian aloin itsekin laatia niitä sekä Suomen Kuvalehteen että Iisakin Julkaisujen lehtiin, tuolloin myös ilmestyneeseen Piilosanaan. Nyt on takanani siis yli 40 vuotta ja tuhansia piilosanoja.

Pertti Oskala on ollut jo pitkään oikea käteni piilosanojen parissa. Hänellä on samalla perinteinen mutta silti omaperäinen ote vihjeisiin. Hänen piilosanoissaan on aina pitkiä sanoja, jotka on jaettu aivan uudella tavalla. Kilpatehtävät laadimme aina kollektiivisesti ja kummankin pitää hyväksyä täydellisesti jokainen vihje.

Piilosana SM 2016 puuhapoppoo, vasemmalta Sanaseppojen puheenjohtaja Jari Haapa-aho, kisan suojelija Marjatta Leppänen sekä laatijat Erkki Vuokila ja Pertti Oskala.

Piilosana SM 2016 puuhapoppoo, vasemmalta Sanaseppojen puheenjohtaja Jari Haapa-aho, kisan suojelija Marjatta Leppänen sekä laatijat Erkki Vuokila ja Pertti Oskala.

Viimekertaisen kisan alkamisesta ja varsinaisesta kisasta voi lukea näistä linkeistä.

Aiemmin tiedotettiin piilosanojen eli piilisten esiinmarssista ihan uudessa laajuudessa jo kesän aikana. Sekä henkilökohtaiset että muut kiireet ja edesottamukset ovat siirtäneet asian käynnistämistä, mutta katsotaan, syntyykö SM-tapahtumaan mennessä eli 12.11. valmiimpaa kuin nyt.

Erkki Vuokila

piilosana-sm-2016-v3-1

Viralliset ohjeet kilpailuun haluaville:

Kisa käynnistyy 16.9.2016 karsintatehtävillä, jotka julkaistaan kolmessa eri lehdessä: Passelissa Pelikaanissa 16.9., Suomen Kuvalehdessä 16.9. ja Ilta-Sanomissa 17.9. Tehtävät ovat keskenään erilaisia mutta vaikeudeltaan samantasoisia. Passelin Pelikaanin tehtävä julkaistaan myös Sanaristikkoseura Sanasepot ry:n nettisivulla.

Ratkaise jokin kolmesta karsintatehtävästä – siis yksi riittää! Täytä osallistumiskuponki netissä www.sanasepot.fi tai lähetä vastauksesi postitse osoitteeseen Piilosana SM 2016, PL 90, 00701 Helsinki. Viimeinen lähetyspäivä on 30.9.2016. Muista antaa kaikki pyydettävät tiedot.

Karsintatehtävän oikein ratkoneista enintään 200 kutsutaan välierään. Välierä ja loppukilpailu järjestetään Tuusulassa Majatalo Onnelassa lauantaina 12.11.2016, jossa sanataitureille on tarjolla mainetta ja kunniaa sekä palkintoja. Voittaja saa kiertopalkintolautasen kahdeksi vuodeksi hyllyynsä ja 500 €, toiseksi tullut 200 € ja kolmanneksi sijoittunut 100 €.

Piilosana SM 2016:n suojelija on viihdetaiteilija Marjatta Leppänen, joka on paikalla loppukilpailutapahtumassa.

Sanasepot ry:n yhteistyökumppanina nyt toisen kerran valtakunnallisena järjestettävässä piilosanan ratkonnan SM-kisassa on ristikkokustantaja Sanaris Oy. Tehtävien laatijat ovat Erkki Vuokila ja Pertti Oskala.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>