Puolisentoista vuotta siihen taas meni, mutta Team Katalin saatiin pitkästä aikaa kasaan. Olimme ensin Ilta-Sanomien toimituksessa juhlimassa Mestareiden mestaria. SM-kisojen kaksoismestarit kisasivat toisiaan vastaan ja tulokset julkistetaan IS:ssä näillä näkymin 19.11.
Mennään ajassa taaksepäin. Vuoden 1993 ensimmäisiä kisoja varten oli vain kaksi laatijaa, Erkki Vuokila ja Pekka Joutsi. Ristikot laadittiin yhteisen pöydän ääressä Kuusamossa musiikkikanavaa katsoen ja välillä hiihdettiin ja istuttiin poreissa. Ristikot toteutti Heikki Lavonius. Myöhemmin mukaan tulivat Juha Hyvönen ja Teemu Pallonen. Jossakin yhteydessä IS:n Hese Hyvärinen alkoi käyttää porukasta nimeä Team Katalin ja se sitten vakiintui.
Me katalimmat olemme olleet tässä kokoonpanossa kohta 20 vuotta. Nyt oli hyvä aika muistella menneitä ja suunnitella tulevia. Tuossa 19.11. ilmestyvässä jutussa on myös tuorein Katalin-tuotos, jota tehdessämme meillä oli taas todella hauskaa. Porukassa visaisehkot vihjeet syntyvät aika nopeasti, kun kunkin vihje-ehdotukset siirtyvät reaaliajassa nettisivulle.
Muistelimme menneitä teemoja ja pohdimme, tuleeko teemaa vai ei ja jos tulee, millainen se voisi olla. Paria viikkoa myöhemmin tuli kuitenkin suru-uutinen: Ristikko SM 2017 ei näillä näkymin toteudu ja jatko on epävarma. Veikkaan, että suuntaamme palannutta innostustamme muihin lehtiin. Ristikoissa parasta on, jos tekijät ja ratkojat kummatkin nauttivat työn tuloksesta.
Erkki Vuokila