Tekijät

Käytössämme on tällä hetkellä yli kaksikymmentä laatijaa tai laatija-piirtäjää, kymmenkunta piirtäjää sekä tarkastajat suomen- ja ruotsinkielisille ristikoille. Jotkut tekevät ristikkoa vain yhteen lehteen, toiset useampaan, jotkut peräti päätyökseen. Osa tekijöistä on palkkalistoillamme, osa on freelancereita. Pyrimme valitsemaan jokaiseen työhön sopivimman tekijän tai tekijät. Valintaan saa toki asiakaskin olla vaikuttamassa.

Ristikon laatiminen on taitolaji ja näillä naisilla ja miehillä se on hallussa. Osa myös piirtää ristikkonsa tai osan ristikoistaan. Jokaisen ristikot ovat sisällöltään persoonallisia, sillä vaikuttamassa ovat ristikkosääntöjen ohessa oma tapa arvottaa sanoja ja tietenkin esim. omat harrasteet ja mielenkiinnon kohteet.

Erkki Vuokila

Eki on laatinut ristikoita yli 45 vuotta, ammatikseenkin jo liki 40 vuotta. Häntä voisi epäillä mustekalaksi, sillä lonkerot ulottuvat niin monelle taholle ristikkoympyröissä. Mikään ristikkotyyppi tai vaikeusaste ei ole Ekille vieras ja ristikot ovatkin hänelle yhtä paljon elämäntapa kuin työ. Eki on SM-laadintatiimi Team Katalinin perustajajäsen.

Juttu Wärtsilä-lehdessä 1980-luvun alkupuoliskolla

Riimipiilosana (pdf)

Esimerkkiristikko (pdf)

Ekin ja Hesen ensitapaaminen elokuussa 1990

Teemu Pallonen

Teemu aloitti laadinnan jo teinivuosina ja kaksikymppisenä Sanaris Oy nappasi hänen talliinsa. Ensimmäinen ristikko oli Paksussa Pelikaanissa 1/1996. Täyspäiväiseksi laatijaksi hänet palkattiin syyskuussa 2001. Teemu tekee laadinnat ja vihjeet, jotka piirtäjät sitten toteuttavat. Teemu laatii tarvittaessa huikean pitkäsanaisen ristikon, mutta myös inhimillisiltä vaikuttavat helpot ristikot syntyvät Vantaalla uudessa talossa, jonka viisihenkinen Pallosen perhe rakensi/rakennutti vuonna 2012. Jos saamme urheiluaiheisen tilauksen, se menee todennäköisesti Teemulle, joka hallitsee alan laajasti. Teemu on SM-laadintatiimin Team Katalinin nuorin jäsen.

Teemu Wikipediassa

Juttu sanaristikot.netissä tammikuussa 2006

Esimerkkiristikko (pdf)

Esimerkkihöyryristikko (pdf)

Toni Pitkälä

Keväällä 2005 Sanaris Oy etsi kuumeisesti talliinsa laatijaa, joka pystyisi myös visaisiin ristikoihin. Toni oli tuolloin vielä aloittelija, mutta täräytti tiskiin sellaisia ristikoita, joita mm. Ilta-Sanomien ja Suomen Kuvalehden ratkojat äimistelivät tosissaan. Tyyliä on hiottu ja Tonista on tullut täysipäiväinen ammattilainen, joka taitaa kaikki vaikeusasteet lastenristikoista visaisimpiin. Myös ulkoasullisesti Toni on hionut ristikkojaan useaan otteeseen löytääkseen oman tyylinsä. Se lieneekin muutama vuosi sitten löytynyt. Tonin kotona Kiimingissä on akkavalta 7–2.

Juttu sanaristikot.netissä kesäkuussa 2005

Haastattelu Kalevassa 2006

Esimerkki lastenristikosta (pdf)

Esimerkkiristikko (pdf)

Jari Keränen

Vääksyläinen Jari on uusimpia löytöjämme. Hän laatii ristikoita helpoista huippuvisaisiin sekä piilosanojakin. Leipätyössään Jari antaa maatalousneuvontaa, mutta hän ei pidä mahdottomana myös kokopäiväistä laatijan työtä, ehkä jatkossa myös ulkoasun osalta. Ammattinsa takia Jari astui mm. Maaseudun Tulevaisuuden laatijarinkiin ja piilosanoja löytyy Suomen Kuvalehdestä.

Juttu Maaseudun tulevaisuudessa 7.9.2012

Esimerkkiristikko (pdf)

Esimerkkipiilosana

Aulikki Nenonen

~ Aulikki nukkui pois 19.4.2014 ~

Aulikki on laatinut Sanaris Oy:lle sen alusta asti. Hänen ristikkouransa alkoi piilosanoilla vuonna 1977. Valikoima laajeni ensin kryptoihin ja pian myös kuvaristikoihin. Vuodesta 1995 lähtien Aulikki on puoliksi Ekin kanssa laatinut kaikki Krypto Pelikaanin tehtävät, jo yli 140 lehdellistä kryptoja! Idyllisessä kodissa Savonlinnassa on työpöytä näppärästi keittiön yhteydessä ja siinä Aulikki merkitsee uudet ideat tuoreeltaan muistiin. Iso lasten, lastenlasten ja heidän perheidensä sekä lemmikkieläintenkin joukko vierailee Aulikin ja miehensä Matin vieraina taajaan. Metsä ja muu luonto ovat Aulikille tärkeitä työtarmon antajia.

Aulikin ensimmäinen piilosana

Esimerkkikrypto

Esimerkkierikoiskrypto (pdf)

Esimerkkikuvaristikko(pdf)

Esimerkkipiilosana

Hannu Salokangas

Manselainen Hannu tuli mukaan Pelikaanien aloitusvuonna 1993. Hänellä on vankka fanijoukko ja tasaisen korkeatasoinen tuotanto. Taidokkaan laatimuksen ja persoonallisten vihjeiden avulla syntyy niin helppoja kuin visaisiakin tehtäviä. Pelikaanien lisäksi Hannun ristikoita voi löytyä silloin tällöin Suomen Kuvalehdestä. Hän on sähköalan yrittäjä ja harrastaa erityisesti šakkia.

Esimerkkiristikko (pdf)

Antti Skyttä

Antin ensimmäiset ristikot ilmestyivät ristikkolehdissä jo 70-luvun alussa. Hän loi kuitenkin työuransa liikkeenjohdon konsulttina eikä koskaan ryhtynyt päätoimiseksi ristikonlaatijaksi. Laadinnan ohella Antti on kyllä hankkinut meriittiä ristikkoalalla mm. Sanaseppojen puheenjohtajana, Ylen Sanasepot-ohjelman vetäjänä, Ristikko SM:n tuomariston puheenjohtajana ja viimeksi Ristikkoakatemian käynnistäjänä. Nyt eläkkeellä olleessaan Antin laadintamäärä on huomattavasti lisääntynyt. Hänen viehkoja ja viekkaita vihjeitään löytyy IS:n koviksista ja perjantain Iltisten ristisanoista. Antti ei laadi Pelikaaneihin vaan Kolmioristikoihin.

Juttu sanaristikot.netissä

Juttu ristikkomaailmassa

Esimerkkiristikko (pdf)

Esimerkkihöyryristikko

Pekka Joutsi

Porilainen Pekka on laatinut 60-luvulta lähtien. Jo alkuvuosina hänen ristikkonsa erottuivat edukseen sekä avarien kulmien että siistien ulkoasujen ansiosta. Ristikoiden yleistason noustessa Pekka on pitänyt pintansa ja on edelleen yksi alan arvostetuimmista tekijöistä. Ristikkolehtipuolella Pekka laatii Kolmioristikoihin, Sanaris Oy:lle vuodesta 1989 lähtien lähinnä Suomen Kuvalehden kuvaristikoita. Pekka on myös ollut mukana SM-laadintatiimissä alusta eli vuodesta 1993 alkaen.

Pekka Wikipediassa

Juttu sanasepot.fissä

Juttu Porin Sanomissa 1998

Juttu Ristikkomaailmassa

Esimerkkiristikko

Alf Simberg

Alf on pitkän linjan laatija, joka hallitsee ristikot helpoista huippuvisaisiin, jälkimmäinen puoli tässä tapauksessa todella painokkaasti, sillä hänen IS-koviksiaan pidetään usein ”vuoden vaikeimpina” tms. Ristikkolehtipuolella Alf ei laadi Pelikaaneihin vaan Kolmioristikoihin. Alfin todellinen erikoisuus Sanaris Oy:n puitteissa ovat ruotsinkieliset ristikot, joita tehdään etenkin muutamaan sähköalan yrityksen lehteen. Kun ruotsalaiset ristikot ovat yleensä lyhytsanaisia ja muutenkin aivan erilaisia kuin suomalaiset, Alf laatii ruotsinkielisensä suomalaissäännöin ja tekee erinomaista jälkeä. Koulutukseltaan Alf on artesaani, mutta ristikot ovat hänen päätyönsä.

Esimerkkihöyryristikko ruotsiksi, sekä sen ratkaisu.

Esimerkkiristikko

Mirja Pihlajamäki

Mirja aloitti uransa Iisakin ristikoissa, mutta hän siirtyi Pelikaaneihin niiden aloittaessa. Mirja on koko uransa ajan keskittynyt aivan omanlaisiinsa teemaristikoihin, joita löytyy monella erilaisella idealla ja myös helpoista huippuvisaisiin. Työkseen Mirja teki piirroksia värityskirjoihin, mikä selittääkin hänen ristikkojensa mukavan ulkoasun. Eläkkeelle siirryttyään Mirja on kirjoitellut Pelikaani-ristikoiden nettisivuille blogia ja kertonut monia mielenkiintoisia asioita ristikoistaan ja elämästään.

Esimerkkiristikko (pdf)

Hillevi Sartola-Hippa

Hillevin ristikkotarjous tuli tyhjästä ja yllätti täysin. Sekä laadinta että ulkoasu olivat moitteettomia, joten hänestä tuli Pelikaanien vakiolaatija vuonna 1994. Nyt hän on vähentänyt laadintojaan sen verran, että ei enää tee jokaiseen Pelikaanin numeroon. Mainoshoitajana toiminut Hillevi asui miehensä kanssa pitkään kauniissa omakotitalossa Tukholman liepeillä, mutta nyt he ovat muuttaneet jälleen Suomeen.

Esimerkkiristikko (pdf)

Pertti Malo

Pertti tuli ensin tutuksi sanaristikot.netin nimimerkkinä Kravattimies. Nimi tulee hänen asuinpaikastaan (Mount Gravatt), joka sijaitsee Queenslandissa Australiassa. Siellä syntyy omaperäisiä – pääosin piilokirjaimettomia – kuvaristikoita Pelikaaneihin sekä höyryristikoita keskiviikon Ilta-Sanomiin.

Esimerkkihöyryristikko

Esimerkkiristikko (pdf)

Pertti Oskala

Silmäkirurgi Pertti Oskalan piilosana esiteltiin Suomen Kuvalehdessä ja siitä alkoi kukoistava yhteistyö Sanaris Oy:n kanssa SK:n, Punaisen Pelikaanin ja Aamulehden piilosanojen parissa. Pertti nousi nopeasti piilosanalaatijoiden kärkikaartiin. Sanat ovat hänelle tärkeitä, sillä piilosanojen ohella on syntynyt sanoituksia ja käännöksiä lauluihin, revyihin ja musikaaleihin (mm. Savonlinnan kaupunginteatteriin Sirkuksen kummitus -lastenmusikaalin teksti sekä My Fair Ladyn suomennos). Pertin piilosanoja ja ajatuksia löytyy myös osoitteesta sanojensommittelua.net. Hän ehti jo ennen Heikki Saloa kirjoittaa sanoitusoppaan, Riiminikkarin, joka löytyy osoitteesta riimit.net.

Esimerkkipiilosana

Auri Saari

Auri aloitti Iisakin ristikoissa mutta siirtyi Pelikaaneihin niiden aloittaessa. Kirjastoamanuenssina toiminut Auri asustelee miehensä kanssa Lounais-Suomen kaukaisessa kolkassa lähellä Itämeren rantaa. Siellä syntyy persoonallisia ristikoita kaikkiin Pelikaaneihin (paitsi Kryptoon).

Esimerkkiristikko (pdf)

Kari Kämäräinen

Iisalmelainen Kari laati aikoinaan Iisakin ristikoihin, mutta piti välillä taukoa ristikkohommista. Palattuaan hän siirtyi Pelikaaneihin ja on vakiolaatija kaikissa lehdissä (paitsi Kryptossa). Karin omaperäisyys kattaa sekä laadinnan että ulkoasun. Hän on myös taitavasti siirtynyt käsin piirtämisestä tietokonetoteutukseen ja entisestään parantanut ulkoasua. Karille tärkeää on hyvä idea pääkuvassa tai -kuvissa sekä niistä tulevat sanat/lauseet. Kari oli aikoinaan mainostoimiston osakas, mutta hänen nykyinen päätyönsä on ambulanssien teippaus.

Esimerkkiristikko (pdf)

Heikki Luukkala

Heikki tarjosi ristikoitaan Pelikaaneihin hetkellä, jolloin uusia laatijoita ei oltu etsimässä. Esimerkkiristikot jättivät kuitenkin ”pakko ottaa”-tunteen, joten turkulaismiehestä tuli vakioavustaja. Heikki piti välillä taukoa, mutta teki alkuvuodesta 2013 paluun, joka siivitti ratkojapiirin runsaisiin hurraa-huutoihin. Heikin laatimukset ovat usein symmetrisiä, mutta tyyli vaihtelee ristikosta toiseen. Ulkoasupuolella Heikki on hiljakseen hionut tyyliään aina vain paremmaksi. Ristikoita syntyy tarpeen mukaan helpoista huippuvisaisiin.

Esimerkkiristikko (pdf)

Antti Viitamäki

Antti oli harrastanut ristikoiden laadintaa jo jonkun aikaa, kun hän löysi lehtipisteestä Punaisen Pelikaanin ja huomasi, että tähän porukkaan hän haluaa kuulua. Antti rakastaa visaisten ristikoiden laatimista ja vihjeitystä, mutta tekee tarvittaessa myös helpon ristikon. Antti harkitsi jopa ristikkoammattilaisuutta, mutta rakkaus teatterintekoon vei lopulta miehen lähes kokonaan. Antille mikään alue teatterissa ei ole vieras ja hän saikin Jyväskylän kaupungin kulttuuripalkinnon vuonna 2013. Pienen tauon jälkeen Antin ristikoita – etenkin niitä visaisimpia – on taas nähty Pelikaaneissa. Myös IS-kovis on joskus ollut hänen käsialaansa. Ulkoasussa Antti on siirtynyt joustavasti tietokoneaikaan.

Antti on laatinut Punaiseen Pelikaaniin sokkokryptoja ja nyt myös Krypto Pelikaaniin erilaisia tehtävätyyppejä.

Antin esittely teatterin puolelta

Juttu Kehyn nettisivuilla

Pitkä haastattelu vuodelta 2015

Esimerkkiristikko (pdf)

Esimerkkisokkokrypto

Juha Hyvönen

Juha on sudokuspesialistimme, mutta hän hallitsee ”kaiken maailman älytehtävät”. Kuvaristikkopuolella hänen persoonallinen tyylinsä istuu niin helpohkoihin kuin supervaikeisiinkin tehtäviin. Annassa on joka toinen viikko Juhan keskitasoinen kuvaristikko. Juha ei nykyisin laadi Pelikaaneihin vaan on ristikkolehtipuolella Kolmioristikoiden laatija. Juha on myös SM-laadintatiimin jäsen.

Juhan omat kotisivut

Artikkeli Ylen sivuilla

Erikoissudoku (pdf)

Erikoistehtavavalikoimaa (pdf)

Esimerkkiristikko

Esimerkkiristikko: 1995 aikansa vaikein (pdf)

Tapio Lähteenmäki

Tapio tuli Punaiseen Pelikaaniin laatimaan omaperäisiä visaisia tavuristikoita. Aluksi ne vihjeitti ja toteutti Riitta Asikainen, mutta Riitan nukuttua pois keväällä 2013 Tapio jatkoi itse. Tapio asustaa Lapissa harvaanasutulla seudulla ja esittelykuvassakin piiloutuu salaperäisesti haarniskaan.

Esimerkkiristikko (pdf)

Harto Hakonen

Harto tuli Pelikaaneihin laatimaan nk. tietokilparistikoita, mutta hän on laajentanut skaalaansa myös oivallusristikoiden suuntaan. Lähes kaikki hänen ristikkonsa ovat jommallakummalla tavalla visaisia. Harto aiheutti aluksi paljon vastustusta mm. hankalasti tulkittavien piirrosten takia, mutta nykyisin hän saa melkein pelkästään kehuja. Harton vakiopaikka on Punaisen Pelikaanin jokaisessa numerossa.

Esimerkkiristikko

Arja Niemi ja Kauko Naukkarinen

Arjan ja Kaukon avoristikot tulivat tutuksi ensin Sanaseppo-lehden lukijoille eli Sanaseppojen jäsenille. Kun he eivät itse älynneet tyrkyttää töitään Pelikaaneihin, heitä piti erikseen pyytää. Tärkein syy päästä Punaiseen Pelikaaniin oli mukava persoonallinen laadintatyyli, jossa muutama pitkä sana risteilee kudelman läpi. Myös vihjeitys on juuri sopivan visainen avoristikkotyyliin. Arja ja Kauko ovat myös tosielämän pari.

Esimerkkiristikko (pdf)

Riku Rosenvall

Ulvilalainen Riku on nuoren polven taitavimpia laatijoita. Hän urheilee mielellään pitkillä sanoilla ja synnyttää näin joskus kutkuttavan visaisia ristikoita IS-koviksen paikalle. Ristikkolehtipuolella Riku on Kolmioristikoiden miehiä ja siviilielämässä liikuntapaikkojen hoitaja/uimahallin laitosmies. Rikun harrastuksiin kuuluvat pikajuoksuvalmennus ja golf. Kotona odottavat Pia-vaimo ja Mea-tytär.

Esimerkkihöyryristikko

Esimerkkiristikko

Antti Ylönen

Vantaalainen Antti työskentelee päiväsaikaan Helsingissä maan alla, mutta etenkin kesäisin hän intoutuu laatimaan viikoittain Ilta-Sanomien höyryristikon. Antti kuuluu myös nk. Neljän koplaan, joka silloin tällöin yllättää tosi visaisella ristikolla Sanasepossa.

Esimerkkihöyryristikko

Joonas Anttila

Joonas on kaikkien aikojen ensimmäisen koululaisten ratkontakisan voittaja. Hän liittyi heti Sanaseppoihin ja alkoi tutkia eri laatijoiden tyylejä ja nautiskeli etenkin visaista tehtäviä, fanittaen ohessa Punaista Pelikaaniakin. Kotikaupungistaan Oulusta on parikymppinen nuorimies siirtynyt Helsinkiin lukemaan psykologiaa ja aikoo Sanaris Oy:n siipien alla tutustua nyt laajemminkin ristikkomaailmaan.

Esimerkkiristikko

Antti Parkkinen

Antti Parkkinen luki yliopistolla yhteiskuntatieteitä, mutta leivänpäällisen on enimmäkseen kaapinut muista hommista, mm. matkailun, kulttuurin, hyväntekeväisyystyön ja käännös- ja rakennusteollisuuden aloilla. Antti on asunut pitkään Ranskassa ja on nykyisin vapaa kääntäjä, tulkki, toimittaja, valokuvaaja. Ja piilosanojen laatija, noin 20 vuoden ei niin kovin luovan tauon jälkeen. Sydäntä lähellä on myös musiikki, eikä liikkumista luonnossa voita mikään. Kulttuuriharrastuksia on muitakin, mutta varsinaisia intohimoja vain kaksi: pelien kuninkaat šakki ja jalkapallo. Jalkapalloa katsellaan Antin kotona sohvalta käsin (tai oikeastaan molemmin silmin), šakkia sen sijaan myös kameran takaa turnauksissa paikan päällä ja verkkosivuilla, Suomessa ja muualla Euroopassa. Antin valokuvakokoelmassa on mm. potretit kymmenistä maailman parhaista šakinpelaajista. Niin, ja maailmalla pitää osata kieliä: englantia, ranskaa ja venäjää melkein kuin alkuasukkaat, suht sujuvasti ruotsia, italiaa ja espanjaa, omaa lievää ymmärtämystä mm. saksasta, hollannista, virosta, suomen murteista ja piilossa olevista sanoista.

Antin piilosanoja löytyy kaikista asiakaslehdistämme, joissa piilosanoja julkaistaan. Hän korvaa monissa näissä edesmennyttä Aulikki Nenosta.

Esimerkkipiilosana

Ilmo Juhani Liljeroos

Ilmo Juhani on mielenkiintoinen tapaus. Tämä on ainoa kuva, mikä hänestä löytyy ja sen perusteella hänellä on kuusi jalkaa (mutta ei yhtään päätä?). Ilmo Juhani on keskittynyt visaisiin ristikoihin ja laatii niitä mm. Punaiseen Pelikaaniin. Suomen Kuvalehteen ja IS:n Kovis-palstalle. Piirtäjänä Ilmo Juhani on tähän mennessä aina käyttänyt Heli Kärkkäistä.

Visainen esimerkkiristikko

Lauri Kultti

Lauri on laatinut aiemmin pääasiassa Sanasepot ry:n kokouksiin ja kavereille juhlapäiviksi. Nyt hänen tavuristikoitaan nähdään Ilta-Sanomien viikonloppunumeroissa. Rakkaimman harrastuksen eli ristikoiden lisäksi hänen mielenkiinnon kohteitaan ovat sarjakuvat ja ruoanlaitto, johon Lauri suhtautuu toisinaan aika vakavastikin. Lauri istuu myös Sanaseppojen hallituksessa ja hoitaa seuran arkistoa. Hän on ristikonratkonnan SM-mitalisti.

Mallitavuristikko

Ristikoiden ulkoasun teko on aivan oma taiteenlajinsa. Piirtäjissä on sekä pelkistettyä tyyliä käyttäviä että tarkempia piirroksia tekeviä. Osa tekee työn koneella, osa käsin. Kaikille näille piirtäjä-kategoriaan kuuluville on olennaista, että jokikinen piirros on itse taiteiltu. Tekstissä osa käyttää vakiofonttia, osa itse luotua ja eräät kirjoittavat tekstit käsin ja skannaavat ne.

Heidi Heinola

Heidi on tamperelainen entinen mainostoimistoyrittäjä ja taiteilija, joka vuodesta 1997 on toteuttanut ristikoita työkseen. Hänen pelkistetyt piirroksensa ja siisti tekstauksensa syntyy edelleen käsipelillä. Heidiä löytää mm. Pelikaaneista, Ilta-Sanomista, Kotiliedestä ja Taloustaidosta.

Esimerkkiristikko (pdf)

Heli Kärkkäinen

Heli aloitti Pelikaaneissa jo 90-luvun puolivälissä silloisen miehensä Sami Hämäläisen kanssa työparina. Tuolloin Heli sävähdytti etenkin taidemaalaustyyppisillä pääkuvilla. Tälle vuosikymmenelle tultua uusioperheen äiti alkoi piirtää Sanarisille täysipäiväisesti ja onkin tällä hetkellä ehkä maan eniten ristikoita toteuttava piirtäjä. Nykyisin Heli toteuttaa ristikot koneellisesti, mutta kaikki on skannattua omaa kädenjälkeä. Toteutuksille satelee kehuja ja niitä löytää lukuisten erikoislehtien lisäksi mm. täältä: Pelikaanit, IS, IS:n Tv-lehti, SK, Katso.

Esimerkkiristikko jahtiteemalla (pdf)

P. A. Manninen

Pekka oli Sanaris Oy:n toinen piirtäjäkiinnitys vuoden 1986 alussa. Pekka on väitellyt sarjakuvatohtoriksi ja tehnyt monenlaista työtä sarjakuvan alalla. Moni ratkoja pitää Pekan rennosta tekstauksesta, sarjakuvamaiseista piirroksista ja hauskoista pääkuvaideoista. Pekan jälkeä löytyy monesta paikasta, mm. Pelikaaneista, Ilta-Sanomista, Metrosta, Avusta, Pellervosta ja Maaseudun Tulevaisuudesta. Pekka tekee edelleen kaiken käsin.

P. A. Manninen Wikipediassa

Esimerkkiristikko (pdf)

Reima Mäkinen

Reima oli Sanaris Oy:n ensimmäinen piirtäjäkiinnitys vuoden 1985 lopulla. Reima on koko elämänsä piirtänyt sarjakuvia ja harrastus/työ jatkuu edelleen. Hän on luonut kaikki Pelikaani-logot ja loi myös lehtien kannet liki 20 ensimmäistä vuotta. Reima on tietokonepiirtämisen edelläkävijöitä. Siitä huolimatta hänen viimeaikaiset päätyönsä, Seura ja sen oheislehdet, ovat käsin toteutettuja. Reima on erikoistunut japanilaiseen sarjakuvaan ja kirjoittanutkin mm. teokset Mangan värit ja Mangan harmaasävyt.

Esimerkkiristikko (pdf)

Terhi Liinalaakso

Kun Me Naiset -lehteen tarvittiin 80-luvun lopulla uutta naistoteuttajaa, P. A. Manninen ohjasi Ekin Helsingin Sarjakuvamessuille yhden pöydän ääressä olevan Terhin puheille. Yhteistyö käynnistyi ja jatkuu edelleen. Terhin piirrokset sisältävät enemmän yksityiskohtia kuin kenties kenenkään muun suomalaisen ristikkopiirtäjän, mutta piirrokset toimivat hyvin ja luovat persoonallisen ulkoasun. Hän piirtää ja värittää edelleenkin ristikot käsin. Terhin jälkeä löytää etenkin Pelikaaneista ja IS:n arkipehmiksistä.

Esimerkkiristikko (pdf)

Heikki Lavonius

Heikki osaa kyllä laatiakin ristikoita helpoista huippuvisaisiin, mutta viime aikoina hän on keskittynyt toteuttamaan Ilta-Sanomien lauantairistikoita. Heikki on piirtänyt niitä vuodesta 1989 asti ja on myös ollut SM-ristikoiden toteuttaja alusta saakka eli vuodesta 1993. Heikki on taitavasti siirtynyt käsityöstä tietokonetoteutukseen ja hänen ristikoittensa ulkoasua pidetään yhtenä tyylikkäimmistä koko alalla. Heikki on kansanmusiikkipuolen järjestöaktiivi ja soittaa itse etenkin haitaria ja pystybassoa.

Esimerkkiristikko

Markku Mäkelä

Markku löi 80-luvun lopussa rukkasen tiskiin, jätti rakennushommat ja alkoi ihastuttaa ristikkokansaa, miksei vähän vihastuttaakin, sillä Markun piirrostyyli ja huumori ovat välillä aika ronskeja. Sanaris Oy:lle Markku toteuttaa säännöllisesti tällä hetkellä vain AKT:n ristikon, mutta hänen kädenjälkeään löytyy myös mm. Seiskasta, Avusta, Apu Ristikoista, Apu Kryptosta ja Turun Sanomista. Lietolaisesta omakotitalosta ovat omat lapset kaikkoamassa, mutta lastenlapset tuovat sinne uudenlaista elämää. Kitara viihtyy Markun sylissä ehkä lastenlapsiakin useammin.

Markun oman nettisivut

Esimerkkiristikko

Esimerkki maailman pienimmistä ristikoista

Artikkeli Turun Sanomissa

Päivi Vesanto

Päivi on piirtänyt ristikoita Sanarisille vuosituhannen alusta, nyttemmin etenkin Jari Keräsen työparina. Päivi sanoo olevansa ”ikuisopiskelija”. Viime vuosina hän on opiskellut kiinalaista ja japanilaista kulttuuri- ja taidehistoriaa. Päivin käsin toteuttamat ristikot ovat tyylikkään siistejä, sillä hän opiskellut tekstausta ja kalligrafiaa Lontoossa. Päivi työskentelee tällä hetkellä Ruotsissa toimien myös atk-tallentajana.

Esimerkkiristikko (pdf)

Päivi Malo

Päivi asuu miehensä Pertin tavoin Australiassa ja toteuttaa hänen laatimuksensa sekä ottaa myös kuvia ristikoihin. Kuvassa myös pariskunnan poika Robert kauan kauan sitten.

Esimerkkiristikko (pdf)

Sampo Kontunen

Sampo on harrastanut piirtämistä kouluikäisestä asti. Hänen ammattinsa on sanomalehtigraafikko, josta työstä hän on jo eläkkeellä. Sampo on aikaisemminkin ollut yhteistyössä Sanaris Oy:n kanssa oman toimen ohella, mutta nyt hän on pitkästä aikaa tehnyt paluun. Hänen parhaita puoliaan ovat selkeät ja tyylikkäät piirrokset sekä hillitty ulkoasu. Alkuvaiheessa hänen töitään nähdään mm. Avussa ja Pelikaaneissa sekä Matin ja Sylvin Helpoissa.

Sampo Kontunen on julkaissut kahdeksan piirroksin kuvitettua omakustannuskirjaa 15 vuoden aikana, suunnitellut mm. logoja, postikorttisarjoja ja t-paitoja sekä tehnyt kaikenlaista kuvitustyötä.

Ristikon tarkastaminen voi tuntua yksinkertaiselta työltä, mutta se on ehkä sittenkin näistä töistä kaikkein vaativin. Ristikoiden virheettömyys on elintärkeää ja vaikka kukaan ihminen tai mikään yritys ei pysty tekemään sataprosenttisesti virheetöntä työtä, virheiden minimointi onnistuu vain, kun ristikot tarkastetaan ammattitaidolla.

Liisa Ritari

Liisa on Suomen mestaruuksiakin saavuttanut ratkoja, joka vaihtoi kilpalavat jokapäiväiseen koeratkontaan.Hän on edelleenkin noin 15 vuoden työrupeaman jälkeen sitä mieltä, että on saanut unelmatyön. Halikon piilopirtissä on kaikki tietoliikenteen vaatimat mukavuudet, joten Liisa penkoo tietoa eri paikoista, jos häntä vähääkään epäilee laatijat tai piirtäjät tehneen vihjeeseen virheen. Tässä näet taustalla tuolin, jossa ristikot tarkastetaan hyvällä säällä.

Solveig Sjöstedt

Solveig on Alf Simbergin ruotsinkielisille ristikoille mahdollisimman hyvä tarkastaja, katsokaa vaikka ansiolistaa: Rehtori emerita, opetusneuvos. Monikymmenvuotinen ristikoiden laatija. Senior consultant Kosovossa ja Romaniassa. Nykyään näkövammaispedagogiikan yliopistoluennoitsija Tansaniassa ja Jordaniassa. Dortmundin yliopiston ISaR International (Inclusive Services and Rehabilitation) -kotisivun ylläpitäjä. Ei liene yllätys, että iso osa tarkastettavista ristikoista lähetetään sähköpostilla johonkin mainituista maista.

Siirry ylälaitaan